Runoja – Eeva Kilpi



Sano heti jos minä häiritsen,

hän sanoi astuessaan ovesta sisään,

niin minä lähden saman tien pois.


Sinä et ainoastaan häiritse,

minä vastasin,

sinä järkytät koko minun olemustani.

Tervetuloa.

On hyvä että me tapasimme nyt vasta.
Jos me olisimme tavanneet aikaisemmin,
me olisimme tähän mennessä jo eronneet.

Sinun jäljiltäsi katson itseäni;

silmieni ympärillä onnelliset poimut.

En pysty ystävyyteen:
se vaatii niin paljon.
Osaan rakastaa.
Siihen tarvitaan vain yksi.



Ehkä meidän nuhamme johtuu siitä,
että me koko ajan itkemme lujaa sisäänpäin.



Jo puolivälissä tiskiä

kaipaa suudelmia
vanhakin vaimo





Rakkaus on lepo.


Oikeastaan ainoa lepo mitä ihmisellä on.


Eikä mikään ole niin rasittavaa.


Ja se on vapautta.


Eikä kuitenkaan mikään sido niin paljon.


Siinä on rakkauden paradoksi.


Ilman rakkautta ihminen kantaa kuin taakkaa


koko ajan ja on yksinäisyytensä vanki,


niin vapaa kuin yksin ollessaan onkin.





Meidän tulisi sanoa toisillemme,

ei anteeksi, kun tönäisin
vaan kiitos kun kosketit.




Läheisin on se, joka tuottaa kipua.



Kun suru häipyy,
tulevat muistot

ja jokainen niistä
koskee yksitellen.


Dividers – Glitter Graphics


Mainokset
Kategoria(t): Muut runot. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s