Haavet kirvellen
istun meren rannalla
yksin ja katselen.
Nyt ymmärrän paremmin
kivuliasta kulkuamme:
vasta tyynen tultua
erottuvat karikot.
Emme me koskaan
tyyntä toivoneet.
Tuulta me toivoimme
ja mustat liput
tuulessa liehumaan.
Kirvelkää, silmäkulmat!
Ei löydy minusta silti
ankkuripaikkaa
katumukselle.
istun meren rannalla
yksin ja katselen.
Nyt ymmärrän paremmin
kivuliasta kulkuamme:
vasta tyynen tultua
erottuvat karikot.
Emme me koskaan
tyyntä toivoneet.
Tuulta me toivoimme
ja mustat liput
tuulessa liehumaan.
Kirvelkää, silmäkulmat!
Ei löydy minusta silti
ankkuripaikkaa
katumukselle.
Ei löydy tuosta : "Myrskyn jälkeen on poutasää"
Ystäväin!
Niin monien elämä on karikkoja täynnä Kuitenkin niiden karikkojenkin lomassa kulkee tasaisempi väylä. Lämmöllä Japris